|
|
Me olemme
Osuuskauppa Hämeenmaa on menestyvä ja alueensa suurin monitoimialayritys. Meitä hämeenmaalaisia on jo yhteensä reilut 2 500 eikä kasvulle näy loppua. Työantajakuvamme on erinomaisessa kunnossa ja työtyytyväisyytemme hyvällä mallilla. Koko henkilöstömme on tulospalkitsemisen piirissä ja panostamme jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Menemme vauhdilla eteenpäin ja meillä jos jossain on hyvät kehittymismahdollisuudet!
Lisätietoa Osuuskauppa Hämeenmaasta >>
Trainee-paikka
Trainee tulee työskentelemään opiskelun ohessa Sokoksessa, Prismassa sekä Terra-yksiköissä. Lisäksi työkiertoon kuuluu jaksot muilla toimialoilla. Tavoitteena on, että trainee sijoittuu ensimmäiseen esimiestehtävään koulutuksen loppuvaiheessa. Etenemismahdollisuuksia on tulevaisuudessa monia, koulutettavan oma tahtotila ja kompetenssi ratkaisevat minkälaisiin tehtäviin hän tulee sijoittumaan.
Sinä olet
Haluaisimme löytää tulevan s-traineen toimialueeltamme(Kanta- ja Päijät-Häme) tai niin, että koulutettavan juuret ovat n. 200 km säteellä toimialueeltamme. Lisäksi hänen tulisi olla kiinnostunut käyttötavarakaupasta.
Edellytämme työkokemusta käytännön töistä ja vahvaa asiakaslähtöisyyttä.
Hakijalta toivomme hyviä vuorovaikutustaitoja, osaamista työryhmän johtamisesta, analyyttisyyttä, tavoitehakuisuutta, määrätietoisuutta, jämäkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Hae Osuuskauppa Hämeenmaan käyttötavarakaupan traineeksi 
|
Me olemme
Osuuskauppa KPO on Suomen suurimpia alueosuuskauppoja. Toimimme Kokkolan, Pietarsaaren, Vaasan ja Ylivieskan talousalueilla. Olemme alueemme market-kaupan markkinajohtaja. Meillä on töissä yli 1500 palvelualan ammattilaista. Toimintamme taloudellinen menestys päätyy kokonaisuudessaan palvelujemme kestävään kehittämiseen ja asiakasomistajiemme eduksi.
KPO on monialayritys, jossa voi myös edetä monella eri toimialalla. Koulutamme myös jatkuvasti henkilöstöämme muuttuviin haasteisiin. Lisäksi meillä on reipas ja nuorekas ilmapiiri, johon on helppo liittyä mukaan.
Lisätietoa Osuuskauppa KPO:sta >>
Trainee-paikka KPO:ssa
Trainee tulee saaman laajan näkymän KPO-konsernin hallintoon. Hän tulee työskentelemään pääasiallisesti KPO:n konttorilla, mutta myös tutustumaan konsernin eri toimialoihin. Etenemismahdollisuudet ja tulevaisuudennäkymät ovat ruusuiset ja kiinni omasta suoriutumisesta ja innostuksesta.
Hae Osuuskauppa KPO:n yleishallinnon traineeksi 
|
Me olemme
PeeÄssä on menestyvä yritys Pohjois-Savossa ja meitä peeässäläisä on yhteensä jo 1700. Työantajakuvamme ja henkilöstötyytyväisyytemme ovat erinomaisessa kondiksessa. Koko henkilöstö on tulospalkitsemisen piirissä ja panostamme jatkuvasti koulutukseen sekä osaamisen kehittämiseen. Menemme vauhdilla eteenpäin ja porukkamme on nuorekas, joten hyppää kyytiin!
Lisätietoja Osuuskauppa PeeÄssästä >>
Trainee-paikka PeeÄssässä
Trainee tulee työskentelemään opiskelun ohessa monessa eri toimipisteessä, kuten S-marketissa, Prismassa ja Terra-yksikössä.
Koulutuksen loppuvaiheessa tavoitteena on, että trainee aloittaa ensimmäisen esimiestehtävänsä esim. Sale-päällikkönä tai S-market-päällikkönä. Tulevaisuudessa mahdollisia ”saappaita” on lukuisia, mitkä niistä täyttyvät on kiinni traineen tahtotilasta sekä oppimishalusta.
Sinä olet
Haluaisimme löytää opiskelijan omalta toimialueeltamme, tai niin, että opiskelijan juuret ovat n. 200 km säteellä toimialueeltamme Toivomme myös vahvaa asiakaslähtöisyyttä ja kykyä tarttua haasteellisiin tehtäviin rivakasti.
Hae Osuuskauappa PeeÄssän Päivittäis- ja käyttötavarakaupan traineeksi 
|
Me olemme
Pirkanmaan Osuuskauppa toimii paikallisten kuluttajien hyväksi 22 kunnan alueella. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajillemme sekä edistää toimialueemme ihmisten hyvinvointia. Meillä menestykselle edellytykset luo osaava henkilöstö. Osuuskauppa panostaa jatkuvasti henkilökunnan osaamisen kehittämiseen ja työvireen ylläpitämiseen. Olemme maakunnassa suuri työllistäjä. Viimeisen viiden vuoden aikana henkilöstömääränsä on kaksinkertaistanut. Osuuskaupan palveluksessa oli vuoden 2007 lopussa 2 295 henkilöä.
Lisätietoja Pirkanmaan Osuuskaupasta >>
Trainee-paikat
Marketkaupan trainee perehtyy kaikkiin päivittäis- ja käyttötavarakaupan myymälätehtäviin sekä laajasti marketkauppaan. Tavoitetehtävä koulutusohjelman jälkeen on marketkaupan vaativiin kehitystehtäviin osallistuminen. Taloushallinnon trainee tulee työskentelemään monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä. Koulutusohjelman jälkeen tähtäin on taloushallinnon vaativissa kehitystehtävässä.
Sinä olet
Arvostamme taloushallinnon traineen laskentatoimen opintoja ja mahdollista työkokemusta taloushallinnon parissa, esim. kesätöitä. Myös marketkaupan traineelle aikaisempi työkokemus esim. vähittäiskaupan tehtävistä katsotaan eduksi.
Traineen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, kunhan sinusta löytyy uuden oppimisen ja tekemisen intohimoa. Uralla etenemiseen tarvitaan pitkäjänteisyyttä: vastuullisiin tehtäviin kasvetaan työkokemuksen ja näyttöjen kautta.
Hae Pirkanmaan Osuuskaupan Marketkaupan traineeksi 
Hae Pirkanmaan Osuuskaupan taloushallinnon traineeksi 
|
Me olemme
SOK Palveluässä on talous- ja palkkahallinnon palvelukeskus, joka toimii Espoossa, Kajaanissa ja Turussa. Tällä hetkellä meillä on 270 työntekijää. Palveluässä on alansa näköalapaikka, olemmehan koko Suomen mittakaavassa yksi suurimmista palvelukeskuksista. S-ryhmän monipuoliset toimialat tarjoavat mahdollisuuden kasvaa taloushallinnon osaajaksi monen toimialan näkökulmasta. Palveluässän toiminta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja haemmekin nyt joukkoomme tulevaisuuden osaajaa.
Trainee-paikka
Trainee tulee työskentelemään monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä pitkässä arvoketjussamme, toimipaikkana Kajaani. Toivomme koulutusjakson jälkeen näkevämme koulutettavan taloushallinnon esimiestehtävässä, kunhan osaaminen ja innostus ovat kohdallaan.
Sinä olet
Edellytämme laskentatoimea pääaineenasi. Arvostamme mahdollista työkokemusta taloushallinnon tehtävissä, esim. kesätyön osalta. Erityisesti haemme oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia alati muuttuvassa ympäristössä.
Hae SOK Palveluässän taloushallinnon traineeksi 
S-Trainee hakuprosessi 2009
Hakuaika 5.-18.10.2009
• Haussa yhdeksän koulutuspaikkaa eri puolilla Suomea.
Haastattelut 26.10.- 4.11.2009
• Yksilö- ja ryhmähaastattelut eri puolilla Suomea (sopivimman vaihtoehdon voi valita hakulomakkeella).
• Noin kolmannes hakijoista kutsutaan haastatteluihin.
Soveltuvuusarvioinnit 9.-13.11.2009
• Koko päivän kestävä psykologinen henkilöarviointi Helsingissä.
• Noin kolmannes haastatelluista saa kutsun soveltuvuusarviointeihin.
Lopulliset valinnat 4.12.2009 mennessä
• Haussa mukana olevat S-ryhmän yritykset haastattelevat ja tekevät lopulliset valinnat heti soveltuvuusarviointien jälkeen.
Koulutus alkaa 1.2.2010

| SOK | Fleminginkatu 34, PL 1, 00088 S-ryhmä; puh. 010 768011 |










